tiistai 3. joulukuuta 2013

3A-luokan retki Pyhän Laurin kirkkoon




Me matkasimme Pyhän Laurin kirkkoon 9.10.2013. Suunnistimme ja saimme nähdä miehen joka teki hienoja temppuja kuten piti suulla tai jossain lähellä tuolia. Sää oli sellainen märkä, kostea ja tihutti vähäsen vettä. Hautausmaalla muistin, että isäni äitioli kuollut. Kirkon sisältö oli hieno. Ulkotilatkin olivat tilavat ja siellä oli kiva nähdä erilaisia hautoja kuten isoja ja pieniä mustia ja ruskeita. Kirkossa oli nukke ja sen nimi oli Niklas.

9.10.2013 me menimme Pyhän Laurin kirkkoon. Siellä oli tosi kivaa. Ensin me menimme kirkon sisään. Kirkko oli sisältä hieno. Se on Suomen vanhin vantaan kirkko. Kirkon sisällä oli mies. Se esitti meille kaikkea hassua. Piti leuan päällä tuolia ja matkalaukkua, jonglöörasi, piti sulkaa leuan päällä. Sen jälkeen hän kertoi mistä kirkko on saanut nimensä. Kun hän oli kertonut, mistä kirkko on saanut nimensä, hän meni alttariin. Kun me tultiin kirkosta ulos niin meitä seurasi seikkailu.

Keskiviikkona 9.10.2013 menimme retkelle Pyhän Laurin kirkkoon. Bussimatka kesti noin 20 minuuttia. Olimme siellä noin yhden tunnin. Yksi mies teki temppuja. Me lauloimme Yhden virren ja mies kiipesi saarnatuoliin. Hänellä oli käsinukke jonka nimi oli Niklas. Hän jutteli Niklaksen kanssa. Me kävimme kirkkoseikkailun ja se oli tosi mukavaa. Kirkko sai nimensä Pyhästä Laurentiuksesta, joka oli diakoni. Pyhän Laurin kirkko on noin 550-vuotta vanha.

Lauloimme virsikirjasta ja katsoimme kun joku mies teki aikamoisia temppuja. Lisäksi suunnistimme. Kiersin haudoilla. Oli kurja sää. Mies kerto mistä kirkko oli saanut nimensä. Löysin kolme etunimelläni alkavaa hautaa.

Me etsimme aarretta. Sää oli pilvinen ja vähän satoi. Tutustuin hautausmaahan, minulla tuli ikävä kummisetää kun hän kuoli. Mies kertoi, että kirkko rakennettiin 555 vuotta sitten ja mies teki hienoja temppuja nostamalla penkin leualla höyhenen nenällä. Kirkko näytti sisältä aika hienolta näin myös soittavan miehen pianoa tai huuliharppua ulkona näytti tiilistä tehdyltä.

Matkustimme pyhän Laurin kirkkoon tilaus bussilla. Kun me saavuimme kirkolle, me menimme sisään. Sitten meillä oli ulkona suunnistusta. Sen jälkeen me lähdettiin koulu. Yksi mies äänteli suulla jännästi. siellä oli ihan kivaa. oli aika huonosää. hautausmaa ja kirkko olivat vanhoja ja hienoja.

Me menimme Pyhän Laurin kirkkoon bussilla. Me menimme sisälle ja siellä mies teki taikatemppuja. Sitten meillä oli suunnistusta ulkona ja näimme paljon hautauksia ja niiden edessä oli hienoja kukkia. Hautausmaan reunat olivat harmaita ja jotkut olivat mustia ja kivisiä. Kirkossa oli hassu nukke jonka nimi oli Niklas joka puhui. Siellä oli kivaa.

9.10.2013 menimme Pyhän Laurin kirkkoon. Kun pääsimme kirkkoon, yksi mies temppuili kirkossa. Kun oli aika lähteä ulos, aloimme suunnistamaan. Suunnistus oli samalla helppoa ja vaikeata mutta hauskaa. Jotkut oppilaat saivat ottaa kirkosta tai pihasta kuvia. Kirkko oli hyvin kaunis ja myös todella vanha kirkko. Kirkon katossa oli myös upeita maalauksia. Hautausmaa oli hyvin kaunis. Siellä oli paljon puita ja kasveja. Sää ei ollut mikään aurinkoinen ulkona ja oli aika synkkiä pilviä. Silti Pyhän Laurin Kirkossa oli kivaa.

Me vähän kuin suunnistimme ja oltiin kirkossa. Siellä oli mies joka laittoi penkin leualle ja se mies otti nuken jonka nimi oli Niklas. Siellä oli kivaa, mutta sää oli vähäsen huono, mutta se ei haitannut. Hautausmaassa oli kiva katsoa hautoja ja niiden nimiä. Sisältä kirkko oli hieno. Se ulkoa näytti hienolta. Kirkko on noin 550-vuotias kirkko.

Menimme yhdeksäs kymmenettä kirkkoon Ensimmäiseksi näimme vähän temppuja. Sää oli sateinen ja näin paljon hautoja mies kertoi historiasta ja se on viisisataa vuotta vanha kirkko. Menimme pihalle suunnistamaan löysimme kaikki paikat, mutta emme vastanneet oikein esimerkiksi yksi oli puun vieressä kirkko oli hieno. Sisällä oli hieno nukke nimeltä Niklas. mies oli ollut myös juniorissa.

Lähdettiin yhdeksältä bussiin. Matka kesti 20 minuuttia, mutta tuntui, että se olisi kestänyt ikuisuuden. Kaikki odottivat jännittyneinä mitä tulisi tapahtumaan. Vihdoin tultiin perille. Maisemat ulkona olivat ihanan maalaiset. Kirkko oli suuri ja kivinen. Pihalta se näytti huikealta. Sää ei ollut mikään maailman paras, mutta kyllä se kelpasi. Mentiin ensimmäiseksi sisälle. Sielläkin oli todella kaunista. Katto oli kuviollinen, ylhäällä oli isot katto kruunut, kauniit kuluneet ruskeat penkit ja eniten minua kiehtoi edessä oleva suuri maalaus. Siellä oli joku mies, joka tasapainoili koko ajan isommilla tavaroilla, jonglöörasi pesäpallo mailoilla ja kertoi kirkon historiasta. Se puhui myös vatsasta Niklas nimisellä nukella. Kun mies kysyi Niklakselta mikä oli parasta koulussa, Niklas sanoi, että tytöt. Näin siellä myös vanhan parhaan kaverini, joka on eri koulussa. Seuraavaksi annettiin suunnistuskartat. Ja mikä yllätys, onneksi sai valita oman parin. Minä valitsin oman parhaankaverini. Löydettiin rastit aika hyvin, mutta kyllä siellä vähän tihutti. Ehdoton sääntö oli, että ei saa astua toisten haudan päälle. Oli aika haikeaa katsella toisten hautoja, mutta minua piristi hautojen viereen tuodut kukkakimput sekä syksyn värikkäät lehdet, jotka tekivät niin kuin maton maahan. Siitä tuli ihana muisto ja oli tosi kivaa.

Oltiin Pyhän Laurin kirkossa. En tiennyt, että oltiin menossa just sinne minne minun isinisänäiti oli haudattu. Oli kyllä kivaa! Siellä oli Niilo joka puhui vain tytöistä. Siellä oli taitava kosketinsoittaja Juha. Meille soitettiin häävalssi. Meillä kaikilla kolmosilla oli Aarrejahtia. Pyhän Laurin kirkko on noin 550 vanha kirkko.

Lähdettiin Pyhän Laurin Kirkkoon. Se oli vanha ja korkea. Siellä oli nukke nimeltä Niilo. Niilo hassutteli ja tykkäsi tytöistä. Me suunnistettiin ulkona. Piha oli iso ja siellä oli hautausmaa, puita, lehtiä ja nurmikkoa.

Matkustimme luokkamme kanssa Vantaan Pyhän Laurin kirkkoon. Matkustimme sinne tilausbussilla. Kirkko oli ulkopuolelta vanhan näköinen. Myös sisällä oli upeaa. Siellä oli paljon penkkejä. Siellä oli myös saarnatuoli, alttari ja urut. Katselimme, kun eräs mies piti leukansa päällä erilaisia esineitä, kuten jakkaraa. Lauloimme myös virren. Lähdimme pihalle suunnistamaan. Ulkona oli todella vanhoja hautoja. Suunnistimme pareittain. Löysimme, ja ratkaisimme monta rastia, mutta aika loppui kesken. Matkustimme tilausbussilla koululle, ja jatkoimme työskentelyä tavallisella tavalla.

Kävimme Pyhän Laurin kirkossa 9.10.2013. Kirkossa meille oli järjestetty kirkkoseikkailu pihalle. Pidin siitä, koska se oli kuin suunnistusta. Sää oli sateinen, mutta ketään se ei selvästi haitannut. Kirkko oli ulkoa tiilinen ja punainen. Sisällä oli paljon yksityiskohtia ja kauniita maalauksia. Sisällä meitä opastava mies piteli leuallaan kaikenlaisia tavaroita ja puhui vatsasta. Se oli hienoa. Vatsastapuhumisnukke oli tosi hauska. Olisin käynyt vaarini haudalla, jos olisi ollut aikaa. Hänet haudattiin viimevuoden kesänä. Retki oli kuitenkin tosi hieno.

9.10.2013 lähdimme Pyhän Laurin kirkkoon kaikkien kolmosten kanssa retkelle. Kirkossa oli mies, joka teki temppuja. Mies teki tempun, jossa se nosti nenän päälle tuolin. Miehellä oli myös nukke, jonka nimi oli Niilo. Niilo sanoi tykkäävän tytöistä.  Niilo oli myös tosi hassu. Siellä soitettiin myös yhdessä vaiheessa häävalssi. Kirkko hetken jälkeen mentiin suunnistamaan. Parin sai valita itse omasta luokasta, mutta jos paria ei löytynyt, opettajat päättivät parittomista kenet saisi. Minä olin Milenan pari. Suunnistus oli ulkona ja rastit olivat kylteissä. Minun mielestä ne olivat aika helpoissa paikossa. Kysymykset liittyivät paperin ristikkoon, jonka saimme ovella. Milena ja minä olimme ensimmäisinä valmiita. Siksi saimme vapaa aikaa. Menimme hautausmaalle. Siellä oli kuitenkin vain muutama minuutti aikaa. Sitten oli aika lähteä.

Me katsoimme kirkkoa ja hautoja. Siellä oli tehtävä ja oli kurja sää. Nähtiin kavereitteni kanssa sodassa olleita ihmisiä. Mies kertoi kirkosta, että kirkko oli ollut todella vanha.

Teimme sanaristikkoa. Me etsimme ristikkoa. Siellä oli kivaa. Sää oli tosi sateinen. Me tutustuimme hautausmaahan. Hän kertoi kirkosta ja teki temppuja.

Me matkustimme kirkkoon tilausbussilla. Kirkossa oli taikuri joka esiintyy myös tv kanava Juniorilla. Hänellä oli nukke jonka nimi oli Niklas. Niklas kertoi hauskoja vitsejä. Sitten oli vuorossa seikkailu kirkon pihalla. Olin Lucaksen pari. Meillä se meni päin puuta. Mutta ei se meitä haitannut. Me kiersimme ympäri hautaus maata. Löysimme hienoja ja vanhoja hautoja. Sitten piti lähteä!

Me kävimme sisällä kirkossa ja kiersimme ulkona. Sisällä oli tosi hienoa joka puolelta. Ulkona oli kanssa hienoa, koska siellä oli paljon vaahteran lehtiä joka puolella maassa. Me kierrettiin hautausmaalla parin kanssa. Ja etsimme rasteja. Meillä oli tosi kivaa Pyhän Laurin kirkossa. Pyhän Laurin kirkko on noin 550 vuotta vanha.